Täti Punainen muisteli kotikuusen alla omia lapsuuden joulujaan kauniisti. Lukiessani huomasin kuinka samankaltaisia on olleet omatkin jouluni.
Perheeseen kuului isä, äiti, kolme lasta, mummo ja pappa. Asuimme maalla pienessä kahden huoneen mökissä. Mummo ja pappa tuvassa ja me kamarissa.

Kaikki paikat siivottiin ja kaappeihin laitettiin uudet hyllypaperit. Se oli todellista suursiivousta, mutta ei tuntunut pahalle vaan siinäkin oli sellainen suuren juhlan tulon tuntu. Siinä ei ollut sellaista "pakko tehdä" ajatusta vaan se oli jotenkin luonnollista.
Kaikki tehtiin kotona ja oikeastaanhan se valmistelu alkoi siitä sian teurastuspäivästä ja kinkun suolaan laittamisesta. Ruoka oli pääosin kotona tuotettua ei tarvinnut kaupoissa juosta ja eipä tainnut juuri lahjoissakaan kovin paljoa ostettua olla. Paitsi niissä paketeissa jotka tulivat kaupungeissa asuvilta sukulaisilta.
Joululahjat oli piilotettu milloin vintille milloin heinälatoon heinien joukkoon, koska sisällä ei niitä piilopaikkoja juuri ollut, ainakaan sellaisia joita emme olisi löytäneet.
Löydettiin me kerran ne paketit ladostakin ja salaa ravisteltiin ja arvailtiin sisältöä.
Taidettiin hieman varovasti raotellakin joitain mielenkiintoisempia. Sitten ne paketit katosi sieltä ja luultiin, että tontut vei ne pois kun ei maltettu olla kurkkimatta.

Jouluaattona sauna lämpisi aamupäivällä ja joulurauhan julistuksen jälkeen mentiin saunaan, silloin oli kaikki työt tehtynä, paitsi äidin piti vielä navetassa käydä lypsyllä ja viemässä sinne joulua.
Joulusaunassa piti olla aina hiljaa, ei saanut metelöidä.
Saunasta tultua syötiin joulupuuro ja kun radiosta tuli “Kuusta koristeltaessa” meilläkin koristeltiin kuusi.
Kynttilöitä ei sytytetty vielä vaan oltiin “hämärähyssyä” niin kuin isä sanoi ja me lapset kurkittiin ikkunoista hämärtyvään iltaan, näkyykö tonttuja. Aina joku näki jonkun hiippalakin vilahtavan ja siitä se jännitys kasvoi.
Äidin tultua sisään sytytettiin kuusenkynttilät ja syötiin jouluateria, jonka loppupuolella kuuluikin kolinaa pihalta ja tuli kiire pistellä lautanen tyhjäksi.
Pukilla oli aikaa jutella ja kuulustella, eikä ollenkaan kiire jakaa niitä lahjojaan. Piti laulaa ja kertoa mitä oli koulussa oppinut ja vaikka mitä.
Kaiken kaikkiaan minulle on jäänyt mieleen sellainen kiireettömyys  noista jouluista, vaikka varmaan äidillä olikin ollut kiire kaiken laittamisessa, se ei välittynyt meille.
Nuo illan hämärähetket, papan jouluiset tarinat ja mummon laulamat joululaulut, uunin lämpö, tuoksut ja ne piparit.

Yhden erityisen joulun muistan, kun olimme jo veljeni kanssa siinä iässä, että itsekin halusimme antaa lahjoja. Aikamme pohdittuamme keksimme antaa äidille sakset ja isälle piipun. Tosin äiti etsi saksiaan ja isä piippuaan kaksi viikkoa ennen joulua, kun ne olivat kadonneet.
Eipä mekään paljastettu asiaa. Aattona sitten jännityksellä katseltiin heitä kun avasivat pakettejaan. Olihan se ilme ihan kohtuullisen hämmästynyt. :D