Wuffff, viimeinkin pääsin oikein juoksemaan, kun mentiin sinne keväisille soramontuille. Lumessa ei ollut edes oravan jälkiä ja se oli kivaa. Nyt siellä kyllä on jälkiä joka suuntaan ja niistä jokainen on minun.

Äiskä valitteli, ettei voinut ottaa kameraa mukaan, kun muka kuvaaminen olisi ollut hankalaa. Minä ja kamera samassa kädessä, höh. Onhan noita otettu, joten ei se nyt niin haittaa.

Iltapäivällä se tuli heittelemään mun lumet pois partsilta, missäs mä nyt viilentelen itteäni. Ei sitä kuitenkaan niin usein ulos pääse. Kolme kertaa vaan päivässä.
Tuo sairasloma ei muutenkaan ole hyvää tehnyt, nyt se aikoo itse tehdä ruuatkin mulle, hyvästi makkarat sun muut. Kait sitä joskus sentään nakkia saa, ees prinssin nakkia, niitä pieniä.
Ei silti hyvää, se pöperö oli mitä tänään sitten tarjoiltiin. En minä ensin oikein arvannut siihen koskea, mutta sitten aattelin äiskän mieliksi vähän maistaa ja vahingossa meni kuppi tyhjäksi. En kyllä lisää halunnu, pitää sitä nyt senverran olla itepäinen, ettei se heti kuvittele jotain hienoa keksineensä.
Kun nyt kuulemma on aikaa, vois sen ajan paremminkin käyttää. Vaikkapa mun kanssa metsässä tai muuten lenkillä, tuolla on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin paljon ihania haisuja, ettei millään kaikkea ehdi tutkimaan.
Wuff, nyt se tulee tänne, mää meen äkkii pois.

Niinpä niin, joo ulkoiltu on tänään.
Kuvaton tästä nyt taitaa tulla, mutta huomenna sitten taas. Mitäpä minä tähän nyt lisäisin.
Niin juu...Susa, Möhönasu ja Saturation ensi viikolla kolahtaa ;)