Aamupäivällä tuntui, että olisi paras vetää peitto korviin eikä kääntää edes kylkeä. Mikään ei tuntunnu onnistuvan.
Sain nimittäin taas kuningasidean, jossa ei mitään vikaa....muutakuin hätäinen toteutus.
1121064.jpg

Parvekkeen oveen tuollainen kontaktimuovi, juu ihan kiva, mutta uusiksi menee. Yläreuna meni ihan OK, mutta alas tuli ilmakuplia ja sormenjälkiä, eikä tuo oikea reuna onnistu paloista. Joten ensiviikolla revin pois ja kokeilen uudestaan, ehkä vahingosta hieman viisastuneena.

Senverran tuo otti päähän, että innostuin tekemään puolivalmiita käsitöitä pois.
Ensiksi messuilla aloittamani solmuhuivi josta lanka loppui kesken, Tiitsamaiseen tapaan sovellettuna huivi on nyt tässä. Jatkettuna Novitan Roseella.
1121066.jpg

Pukinkonttiin matkalla. Kuinmyös seuraava Roseesta tehty huivi johon teinkin hapsut Woolista jotta tuli hieman painvammat ja huivi laskeutuu nätimmin
1121069.jpg

Sitten pesukone teki töitä ja sai valmiiksi toiset 43:t
1121062.jpg

sisällä pilkottaa mittapahvikin (unohtui näköjään). Nämä taisi onnistua parhaiten.
Kuvaamatta on vielä "nukkuvaate" pienelle Takku-koiralle. Hän kun ihastui tuohon villan tuoksuun ja lämpöön ja tykkää nukkua siinä. Saa nyt oman hahtuvasta virkatun. Lisään kuvan varmaan huomenna.
Eikä niitä ässiä ole leiponut tänäänkään kukaan :(