Huomenna askarteluryhmän vetäminen alkaisi ja minulla pää täysin tyhjä. tai siis ideoita on, mutta kun on ne määrärahat nollilla ja vain olemassa olevaa materiaalia saa pääosin käyttää.
Tänä keväänä askarteluryhmän kuitenkin, olisi tarkoitus "sisustaa" tupaa, eli tehdä sinne vuodenaikoihin, tapahtumiin jne. sopivia asioita.

Nää nyt olis ajatuksena:
Koivunoksista tehdään  kransseja sillä tavalla, että varret laitetaan veteen ja kranssi saa kauniit hiirenkorvat. Sitten koristellaan esim höyhenillä, kukilla tms.

Oassis sieneen asetellaan mustikanvarpuja ja koivunoksia ja sitten pääsiäisen alla muutama tulppaani tai narsissi. Niin ja sieni tietenkin on muovitetussa korissa.

Ikkunoiden väleihin ajattelin jotain "maisemaa". Eli pohjalle ekoheinää tai muuta vastaavaa, massasta hahmoja ja paperinarusta kukkia. Saisikohan taikataikinasta tehtyä sopivia hahmoja?

Jonkinmoinen huovutusjuttukin pitäisi kuulema pitää. Pääsiäismunia huovuttamalla.

Kortteja tietenkin myös.

No sittenhän se onkin jo pääsiäinen. Kuitenkaan en nyt ole oikein varma tuon listan järkevyydestä.

Tarvikkeet noihin pääosin on, jotakin joutuu väkisinkin  hankkimaan lisää.

Tarkoitus olisi saada myös sille "Elämä on " teokselle pari. Ideana  esim. 30x30 kokoisista töistä koota ryhmä. Värisävyt kaikissa samat (ne lahjoitetut punasävyiset ryijylangat), mutta jokainen itse, ja nimenomaan itse. suunnittelee oman työnsä.

Tänään sain palautetta tekemisistäni, " Kannattako tuo, ethää sä saa siitä yhtään sen enempää palkkaa kuitenkaa" Juu en saa nii , kiitos kannustuksesta.
Onneksi jotain toisenlaistakii: " Tultiin tänne, kun meillä ei ole ketään joka innostaisi ja keksisi meillekin jotain tällaista mukavaa"   (Mielihyvän hyrinää, mutta myös vastuun kasvamista.)