Sain tänään kaksi kassillista Teddyä, pomo haki sitä cittarin tarjouslankaa. Kaikki pitäisi huiveiksi kieputella joulukuun puoleenväliin mennessä, lisäksi vielä muutama muukin huivi ja suurimpana haasteena uudessa Novitan lehdessä ollut haarukkapitsihuivi. 

Aatelkaas mikä työpaikka, saa askarrella, neuloa ja virkata, tarvikkeetkin maksaa työnantaja.

Tänään oli käsityöpiiri koolla ja kyllä oli taas hauskaa, oli monenmoista käsityötä ja tekijää. Porukkaa oli koolla toistakymmentä ja pulina sen mukainen. ;)
(tämäkin on työsuhde etu )

Muistaako kukaan sitä, kun kerroin, että vien langanjämiä tuvalle ja porukka saa kuka milloinkin haluaa neuloa aina muutaman kerroksen haluamallaan värillä.
Tehdään mahdollisimman pitkää "mielialaneuletta" joka sitten kenties laitetaan seinälle koristeeksi. Aluksi ei oikein kukaan asiasta innostunut vaan vierastettiin juttua.
Nyt tuota 30cm leveää kaitaletta on jo toista metriä valmiina ja innostus senkun kasvaa. Koetan muistaa kuvata sitä jossain vaiheessa.
Mielialat ovat olleet iloisia, jos värien puolesta ajatellaan;)