On se kumma miten syksy tuo mukanaan kaikenmaailman mutkat matkaan, vaikka joka kevät päättää, että ensi syksy on selkeä ja rauhallinen ihan vain minulle itselleni?(+ koira + isännyys) omistettu.
Pah.
Ei se taaskaan onnistunut, jostain kumman syystä löydän taas itseni ties mistä sitoumuksista.
Työttömyys loppuu, ainakin vuodeksi ja se on hyvä juttu. Ok. Vaan eipä tuo riittänyt, aloitan siis kurssittamaan itseäni tuutoriksi ja ohjaamaan siinä rinnalla tietotekniikan perusteita, ainakin aluksi.
Sitä mitä muuta taas tulee luvattua, sen näkee keskiviikkona.

Keskustelukerhoonkin otin alkusyksystä, haastavan aiheen joka vaatii paneutumista, kun en vielä näistä kuvioista tiennyt.
Askartelukerho aloittaa luonnonmateriaaleilla, syyskuun viimeisellä viikolla. Senkin kerkesin jo sopimaan ennen näitä kuvioita. Mallit vielä korissa materiaaleina.

Ei ihme, että isännyys sanoikin mulla olevan juoksuajan taas.

Onneksi Rasse tuntuu paranevan hyvää vauhtia, vaikka öiset pissitys reisut mua väsyttääkin. Kortisonikuuri tekee sen, että nesteitä poistuu kehosta, ja toisaalta koira sitten juo paljon.
Kaksi viikkoa vielä kortisonia ja antibiootit menee vielä kaksi ja puoli viikkoa.

Niin ja hei mä olen pahuksen tyytyväinen ;);), vaikka tää murinalta saattoi kuulostaakkin.

Tässä muuten kuivattuja sitruunan viipaleita ja punaisia viinimarjaterttuja, kait nämä johonkin kranssiin tiensä löytävät.

173288.jpg