Innostuin noita vanhoja kuvia scannaamaan koneelle ja korjailemaan  niin ettei meinaa malttaa muuta tehdäkkään.
Tänään kuitenkin oli pakollinen hyötyliikuntapäivä, eli huusholli piti siivota. Kummallisesti täällä vaan joku paikkoja sotkee ja astioita likaa. Hyvin osaa olla piilossa kumminkii, joskus peilin ohi kulkiessani olen näkevinäni vilahduksen. Ihme tyyppi.

Päivällä lenkkeiltiin katselemassa kuinka pajunkissat ovat heräilemässä, mutta unessa ovat vielä. Muutama ihan pieni sieltä pilkisteli. Onhan pääsiäiseen vielä aikaa, vaikka kauhistuttaakin että ollaan jo maaliskuun puolivälissä lähestulkoon. Eilen käytiin tuossa lähellä metsätyömaalla katselemassa ja haistelemassa vastakaadettujen puiden tuoksua. Kaupungin keskustaan matkaa reilu kilometri ja mahtavat tukkipinot tienvieressä. Moni siihen pysähtyi katselemaan. Rassella oli joku kokokompleksi ilmeisesti kun yritti mäntytukkia pinosta vetää. Melkoisesti yritystä oli, mutta ei se vaan liikahtanut. Ihan väärin pinottu ;)

No, jonkin verran olen sentään sitä ikuisuusprojektianikin tehnyt. Yksikerä Nallea on  muutettu silmukoiksi, mutta ainakin puolikerää menee vielä, tai riippunee siitä kuinka ison huivista haluaa.
Tässä mennään nyt:
48636.jpg

saas nähdä milloin voin hihkaista et "Nyt se on valmis".
Minulla vähän nämä hommat venyy, kun sähellän jokapuolella. Olisihan tuon jo tehnyt mennen tullen jos olisi oikein asiakseen ottanut, mut mikäs kiire täss on, valmiissa maailmassa.